Asukaslukju 120
Veroprosentti 17,50%

Pinta-ala 26.78 km2


Sottunga kommun
AX-22720 Sottunga
Puh . + 358 (0)18-55125
Fax: +358 (0)18-55260
sottunga(a)sottunga.ax

Sottunga on saariyhteiskunta Ahvenanmaan itäisessä saaristossa. Sen rajat muodostavat kolmikärkisen tähden, jonka yksi kärki on Kihdin meressä, toinen Teilin meressä ja kolmas Kökarin selällä. Kunnan kokonaispinta-ala on 342,47 neliökilometriä, josta 315,69 on merta ja 26,78 maata. Viljeltyä pinta-alaa on 154 ha, metsää on n. 1000 ha ja loput niitty- ja joutomaata. Sottungan korkein kohta on nimeltään Kasberget ja on n. 25 m vedenpinnan yläpuolella. Eräs saaristamme on luonnoltaan erikoinen Sandskär.

Saaria, joissa aikaisemmin tai edelleen on kiinteää asutusta, ovat Mosshaga pohjoisessa ja Finnö, Södö, Husö ja Hästö etelässä. Husö ei koskaan ole menettänyt asukkaittaan ja uudisasutusta on Finnössä ja Hästössä.

Sottungan saaristossa sijaitsevassa pienessä Sandskärin saaressa löytyy harvinainen luonto.


Luontokuva Sottungan länsipuolelta.

Asukasluku oli suurimmillaan 1920-luvun lopulla, jolloin kunnan väkiluku oli melkein 400. Nyt meitä n. 120. Tämä luku on ollut verrattain vakaa pitemmän aikaa. Väestölukuennusteet, jotka tehtiin 1960 -luvulla, eivät ole pitäneet paikkaansa. Ennustettiin, että asukasluku 1990 -luvulla tulisi olemaan alle 25.

Sottunga on kuitenkin pieni ja selvästi pienin kunta Suomessa ja ilmeisesti pienin koko EU:ssa. Kuitenkin kunnassa on hyvin toimiva peruspalvelujärjestelmä: meillä on koulu (luokat 1-9), leikkikoulu, päivittäinen terveydenhoito, kauppa, postiasiamies, pankki, kirjasto, ”Internet-kahvila”, oma seurakunta, oma kirkko, kunnantoimisto, helikopterikuljetus sairaalaan, hyvät yhteydet ulkomaailmaan, ym.

Kouluopetus toimi alussa kiertävässä muodossa, ts. opetusta annettiin lyhyinä ajanjaksoina eri paikoilla ja opettaja matkusti paikasta toiseen. Vanha koulu rakennettiin 1903 ja siihen tehtiin lisärakennus opettaja-asuntoa varten 1920 -luvun alussa (nykyinen Hembygdsgården). Aluksi pappi hoiti opettajanvirkaa. Nykyinen koulu valmistui vuonna 1957. Finnön eteläisten syrjäkylien lapsia varten pidettiin 1920 -luvulla omaa koulutoimintaa. Nykyinen koulurakennuksemme on täydellisesti peruskorjattu vuoden 2008 aikana.

Sottungan sijainti oli jonkun matkan päässä varsinaisesta Ahvenanmaan yli kulkevasta postitiestä, mutta oli olemassa varareitti joka kulki Mosshagan ja Sottungan kautta, jota käytettiin silloin kun Teilin ulappa oli kulkukelvoton. Oma postinkulku Sottungaan saatiin 1896, jolloin postikonttori perustettiin Nybondaksen talonpoikaistilaan.

Maalaiskauppa on toiminut Tännäsin torpalla n. 1895–1930 ja muina paikkoina, mutta lakkautettiin vähitellen kun vuonna 1921 muodostettiin osuustoimikunta Sottunga Andelshandel ja perustettiin osuuskauppa vanhaan torppaan. Osuuskauppa muutti uusiin tiloihin 1937 , jolloin liikettä laajennettiin ja se muutettiin lopulta valintamyymäläksi 1968.

Kuva paikkakunnan ainoan kaupan julkisivusta, osuuskunta nimeltään Sottunga Andelshandel.

Oma puhelinyhtiö perustettiin 1920 -luvun alussa. Aluksi pystyttiin soittamaan ainoastaan Sottungan sisällä. Vuoden 1930 tienoilla vedettiin linja naapurikuntaan Föglöhön ja näin saatiin yhteys ympärillä olevaan maailmaan, vaikka kuuluvuus olikin huono. Kaikista keksinnöistä, jotka ilmestyivät isoäitiemme aikana, oli puhelin ilmeisesti paras.

Sottungan sähköistäminen tapahtui 1959. Samana vuonna pystytettiin masto Ormhällan kalliolle TV-ohjelmien siirtämistä varten Euroopasta Suomeen.

Nuorisoseura Hembygdens Vänner i Sottunga (Sottungan Kotiseudun Ystävät) perustettiin 1907 ja 1927 siirrettiin vanha venäläinen kasarmi Föglöstä Sottungaan ja muutettiin nuorisoseurataloksi, joka sai nimekseen Sunnanberg. Juhannussalko on pystytetty 1800-luvusta alkaen.

Sottunga ei ole koskaan ollut mikään suuri ja suosittu turistipaikkakunta. Viimeinen kestikievari ja muutama yksityiskoti ottivat vastaan ensimmäiset kesävieraat. Nykyään kunnassa on kaksi mökkikylää, toinen Sottungassa jossa on n. 20 mökkiä ja toinen Husössä jossa on n. 30 mökkiä.

Vuonna 1989 perustettiin Sottunga Hembygdsförening (Sottungan Kotiseutuyhdistys), joka ansiokkaasti korjasi talkoilla vanhan koulurakennuksen kokoontumis- ja näyttelytilaksi.

Kotiseututalo. Takana olevalla kalliolla seisoo Ahvenanmaan ensimmäinen tuulivoimala.

Liikenneyhteydet

Kuljetukset Sottungaan ja sieltä pois hoidettiin entisaikaan omilla veneillä. Huonolla säällä saattoi jopa 50 läpikulkumatkaajaa olla majoitettuina Sottungassa. Vasta 1900-luvun alkuvuosina säännöllisempi reittiliikenne aloitettiin vastarakennettuun ”Bryggan” -nimiseen laituriin. Monenlaiset erikokoiset alukset seurasivat toisiaan ja tyypillisintä oli, että suuri epävarmuus vallitsi aina laivan saapumisajasta. Sottungasta liikenne lähti etelän suuntaan Kökariin. Talvi toi aina mukanaan ongelmia: mikäli ylipäänsä liikennettä esiintyi, oli jäätalvien aikana vaikea mennä Brygganiin. Tavaroita ja matkustajia oli otettava kyytiin jäältä laivaväylän ääreltä.

Buskskärille rakennettiin vartiotupa siltavahtia varten, jonka tehtävänä oli katsoa että kulkijat syrjäkyliin ja Kökariin pääsivät väylän ylitse. Suuri askel eteenpäin tapahtui vuonna 1967, jolloin m/s Kökar´in mukaan saatiin päivittäinen liikenne Ahvenanmaalle.

Nykyään kuuluu satama-alueen varustukseen vierasvenelaiturit, ruokaravintola, huoltopalvelut veneturisteja ja pyöräilijöitä varten sekä kioski.

Toinen yhteysaluksista jotka kuljettavat sottungalaisia saareen ja sieltä poispäin. Tämä on nimeltään m/s Gudingen ja sisaraluksen nimi on m/s Skiftet.

Pursilaivat

1800-luvun lopulla alkoi pursilaivojen huomattava purjehduskausi. Kaljaasit veivät polttopuuta saaristosta Tukholmaan ja toivat rautamalmia Upplannista Taalintehtaalle. Kalasumput purjehtivat kuljettaen eläviä kaloja sumpuissaan ja myös muita tavaroita. Sottungalaisten pursilaivojen määrä lisääntyi vuosi vuodelta ja oli enimmillään vuonna 1911, jolloin niitä oli ainakin 16 kappaletta. Dione ja Frid II ovat ainoat suuremmat laivat jotka rakennettiin uusina sottungalaisia varten ja viimeksi mainittu rakennettiin Sottungassa. Tämä kausi päättyi 1930-luvun lopussa.

Yleinen historia

Sottunga sai kiinteätä asutusta samaan aikaan kuin muu Itä-Ahvenanmaan saaristo, ts. joskus 1000-luvulla. Mutta jälkeä vielä vanhemmasta väliaikaisesta asutuksesta löytyy. Kyseessä on rengasmuotoisista kiviperustoista, joiden halkaisija on 4-5 m, jotka luultavasti ovat jäännöksiä metsästäjien käyttämistä yöpymisasunnoista.

Ajankohta, mistä alkaen Sottungalla on ollut kiinteätä asutusta, voidaan pyöreästi määritellä paikkakuntanimien avulla sekä tuntemuksella maan kohoamisesta, ts. voidaan määritellä missä rantaviiva sijaitsi kun asutusta tuli saareen. Sen perusteella ne nimet, jotka sijaitsivat silloisen rantaviivan yläpuolella, pitäisi olla tyypeiltään maanimijä, kuten esim. ”kärr” (suo), ”näs” (kannas), ”berg” (kallio), ”dal” (laakso), kun sitä vastoin nimet tämän viivan alapuolella koskevat vesialueita, esim. ”vik” (lahti), ”holm” (saari), sund” (salmi) (vaikka nämä tänä päivänä sijaitsevat kuivalla maalla). Näiden nimityyppien raja kulkee n. 5 m tämän päivän vedenpinnan yläpuolella ja tämä antaa asutuksen alkamisajankohdaksi 1000-luku.

Nimi Sottunga kuuluu ryhmään paikkakuntanimiä, jotka ovat hyvin vanhoja. Se on huomattavasti vanhempi kuin 1000-luvulta ja tarkoittaa paikkaa jossa väki asuu, ts. Sottunga ei ole voinut olla saaren nimi ennen kuin siellä asuttiin vaan luultavasti ensimmäinen asutus toi nimen mukaansa tänne.

Vaikuttaa siltä, että Sottungassa olisi ollut alun perin 13 tilaa. Vuonna 1661 oli ainoastaan kymmenen taloutta jäljellä ja vuonna 1675 eräs talonpoika muutti ulos Finnöseen sitä vastaan että hän lahjoitti tilansa niille yhdeksälle talonpojalle, jotka jäivät paikkakunnalle. Siitä lähtien Sottungassa on ollut yhdeksän tilaa ja viiden talon nimet ovat lähtöisin etunimistä. Nämä henkilöt ovat kaikki eläneet 1600-luvun keskivaiheilla.

Toisenlainen asutus alkoi esiintyä Sottungassa siinä yhteydessä kun perustettiin pursimiehentorppia. Pursimiehet olivat nimeltään Qwick, Strömbäck ja Styf. Viimeksi mainittu asui Finnössä.

Torppariasutusta alkoi esiintyä vasta 1800-luvulla ja monet torpat seisovat vielä paikallaan. Torpparit olivat tavallisesti myös käsityöläisiä, kuten suutareita, räätäleitä, sorvareita, puuseppiä tai kippareita ja merimiehiä omilla tai muiden omistamilla laivoilla.

1600-luvulla Sottungassa asuvien henkilöiden lukumäärä oli n. 70. 1700-luvun alussa riehui suuri Pohjolan sota. Koko Ahvenanmaa pakeni Ruotsiin vuosina 1714–22. Vanhat suvut palasivat Sottungaan kaikkiin taloihin paitsi Mosshagaan. Kaikki oli umpeenkasvanut, tuhottu ja poltettu. Löytyy kirkkoa koskeva muistiinpano, että alttaritaulu oli poltettu kappelin kanssa.

Suomalais-venäläisen sodan aikana 1808–09 ruotsalaiset sotilaat käyttivät poltetun maan taktiikkaa ja polttivat tammikuussa 1809 käytännöllisesti kaikki Sottungan rakennukset, mikä aiheutti suuria murheita paikkakuntalaisille. Asukkaiden oli pakko lähteä Föglöseen nautakarjoineen ja kaikkineen ja kun eläimet liukastuivat ja kaatuivat jäällä, sotilaat hakkasivat niitä kuoliaaksi. Uudet rakennukset veistettiin ja rakennettiin jossakin muualla, purettiin sittemmin ja muutettiin Sottungaan. Kesti kymmeniä vuosia jälleenrakentaa Sottungaa.

Kalliokaiverrus Södössä viittaa siihen, että kuningas Kustaa IV Adolf olisi käynyt tällä alueella vuonna 1800.

Kun luotsilaitos 1912 venäläistettiin useammat luotseista kieltäytyivät jatkamasta virantoimitustaan. Eräs sottungalainen merimies pantiin vankilaan Saksassa ensimmäisen maailmansodan aikana ja hänet katsottiin kadonneeksi. Hän palasi kotiin n. 3 vuoden jälkeen. Välskäri Gensel, syntynyt Altaivuorien rinteillä Siperiassa, ”jäi jälkeen” kun venäläiset vetäytyivät takaisin Ahvenanmaalta 1917 ja jäi loppuelämäkseen asumaan Sottungaan elättäen itsensä kalastajana. Hän toimi paikkakunnan ”tohtorina” ja möi lääkkeitä apteekkikaapistaan.

Siirtolaisuus houkutteli myös useita sottungalaisia ja suurin osa hakeutui Amerikkaan (n. 100 henkilöä). Lindströmin viisi siskoa muutti Seattlen seudulle, yksi henkilö jäi Saksaan ja muutamat lähtivät Australiaan. 1900-luvun keskivaiheella muutto Ruotsiin oli tavallista.

Talvisodan aikana 1939–40 pudotettiin monta pommia Sottungan ylle.
Yritettiin osua laituri Bryggan´in ja Husön ääressä ankkuroituihin aluksiin ja seurauksena tästä löytyy useampia pommikuoppia. Tammikuun 24. pnä 1940 pommitettiin rahtialus s/s Notung upoksiin Sottungan koillispuolella, jossa se odotteli jäässä. Miehistö onnistui pelastautumaan maihin. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa kolme sottungalaista olivat suomalaisina merimiehinä suljettuina keskitysleiri Stuffhofiin Saksassa. Elettyään puutteessa he kaikki kuitenkin selvisivät hengissä ja palasivat lopuksi kotiin.

Kirkko

Vuonna 1544 Sottunga mainitaan asiakirjoissa kappelina. Varsinainen rakennus, merenkävijäkappeli, lienee perimätiedon mukaan seisonut noin kilometrin etäisyydellä nykyisestä kirkosta. Nykyisen kirkon paikalla ruvettiin ensimmäinen kerta rakentamaan vuonna 1661. Silloinen kirkko poltettiin Iso Vihan aikana. Uusi kirkko rakennettiin samalle paikalle. Kirkon itäiseen päätyyn rakennettiin torni, joka myöhemmin purettiin ja siihen saatiin tilaa kirkon kuorille. Nykyinen kellotapuli pystytettiin vuonna 1770. Laaja korjaus ja laajennus suoritettiin 1802. Kirkkomuuri rakennettiin 1838. Nykyisen alttaritaulun on maalannut P. Berggren Tukholmassa vuonna 1845 ja sen aiheena on Viimeinen ehtoollinen. Kirkkolaiva on 1700-luvulla kökarilaisen tekemä. Hän oli luvannut rakentaa kaksi kirkkolaivaa, toinen Kökarille ja toinen Sottungalle, mikäli selviäisi elävänä vankeudestaan merirosvojen käsistä Pohjois-Afrikassa. Oman pappinsa Sottunga sai vasta vuonna 1708.

Sottungan pieni puukirkko. Samalla paikalla vuodesta 1661 lähtien.

Södön kaivokset

Luotsioltermannin neuvojen avulla tehtiin Södössä vuonna 1835 rautamalmilöydös. Koelouhinta aloitettiin 1839 ja todellinen louhinta tapahtui kesäisin vuosina 1843–47. Kaiken kaikkiaan louhittiin ainoastaan n. 1700 tonnia rautamalmia ja koko yritys katsottiin muuttuneen fiaskoksi. Aluksi työvoima muodostui 35 miehestä ja sitä mukaa kun kesä eteni, ruvettiin lähtemään kotiin heinänkorjuuseen ja jäljellä jääneistä osa oli kovin juopumukseen taipuvaisia. Toisena vuonna 10 vankia hoiti toimintaa. Ruutikellari on edelleen jäljellä Södöllä.

Luotsipaikat

Sottunga on aina ollut Ruotsin ja Suomen välisen suuren laivaväylän ääressä ja pääväylä kulki Småsottungan (Finnö´n) läpi. Tätä kutsutan kuitenkin nyt ”pikku väyläksi”, koska maan kohoaminen on tehnyt väylästä matalan. Nykyinen ”suuri väylä” tuli käyttöön 1700-luvulla.

Täällä on ollut kaksi luotsipaikkaa, nimittäin Sottungan luotsipaikka ja Mosshagan luotsipaikka. Mosshagalla toimivat luotsit asuivatkin melkein poikkeuksetta Mosshagalla. Tämä luotsipaikka lakkautettiin 1918 ja muutettiin naapurikuntaan. Sottungan luotsipaikka oli tärkeimmän laivaväylän ääressä ja on toiminut täällä ainakin siitä lähtien kun talonpoika muutti Finnölle vuonna 1675. Sälsön luotsitupa rakennettiin vuonna 1857 ja on ollut monien sottungalasten sukupolvien työpaikkana. Toiminta lakkautettiin 1968, 300 vuoden jälkeen, jolloin se muutettiin Manner-Ahvenanmaalle.

Peruselinkeinot

Talvikuva Norrbystä.

Maanviljely oli entiseen aikaan vaatimatonta ja merkityksellinen ainoastaan omalle kotitaloudelle. Metsästys ja kalastus ovat siksi olleet kaksi tärkeätä elinkeinoa, jotka antoivat mahdollisuuden ansaita puhdasta rahaa. Metsästys oli tärkeää, erityisesti hylkeenmetsästys, mutta sen harjoittaminen on jo kauan sitten lakannut. Merilintujen kevätmetsästys on ollut merkityksellinen koska siten pystyttiin hankkimaan tuoretta lihaa talvikauden jälkeen. Tämä jatkuu edelleenkin. Kalastus on käynyt läpi monenlaisia kausia, erilaisia pyyntivälineitä on käytetty ja erityyppistä kalastusta on harjoitettu. Haukikalastus rysällä ja silakkakalastus verkoilla oli muinoin tavallisimmat menetelmät. Sen lisäksi kalastettiin kesäisin haukea vetämällä rantanuottaa.

Silakkaverkkokalastus kuului sadonkorjuuaikaan, satoa korjattiin ja puitiin päivisin ja kalastettiin iltaisin ja aamuin. Tyypillistä 1940-luvulle ja 1950-luvulle oli silakkakalastus talvisin nuotalla. Ajoittain saaliit olivat hyvin suuret ja antoivat huomattava lisäys elatukseen. Tähän aikaan voitiin jo lähettää kalaa tuoreena Turkuun. Kohtalaisen laajamittainen kalanjalostusmuoto Sottungassa on ollut silakkasavustus. Savustamoita oli käytössä monessa kalasatamissa. 1960- ja 70-luvuilla kalastettiin silakkaa ”Vasti” nimisellä troolarilla ja mainitun ajanjakson loppupuoliskolla harjoitettiin turskankalastusta verkolla. Nykyään kalastetaan ainoastaan kotitarpeiksi.

Skagen kalastajatilan venevaja ja ranta-aitat.

Maanviljelyelinkeino sai kuitenkin vuosina 1952–53 uuden suuntauksen, tämä käännös on merkinnyt hyvin paljon Sottungalle ja sen mahdollisuudelle edelleen elää itsenäisenä kuntana. Siihen aikaan aloitettiin sokerijuurikkaiden viljely ja ryhdyttiin toimittamaan maitoa meijeriin. Kukaan ei silloin voinut aavistaa kuinka hyvä toimintayhdistelmä oikeastaan oli keksitty. Tätä yhdistelmää jatkettiin aina vuoteen 2007 saakka. Vuonna 2008 ei sokerijuurikasta enää viljelty saarella.

Maidon lähettäminen meijeriin merkitsi alussa pientä vallankumousta, koska nyt saatiin maksu myös maidosta. Alussa, n. 1952–67, oli lähinnä kysymys maitokuljetusten järjestämisestä. Siihen aikaan se tapahtui moottoriveneellä. 1967 lähtien kuljetukset hoidetaan maakunnan lautoilla. Alussa toimitettiin maitoa lähinnä kaikilta talouksilta, joita oli silloin n. 40, kun sitä vastoin toimittajien lukumäärä tänään on kolme. Toimitetun maidon kokonaismäärä on tänään vähintään 4-kertainen, vaikka lehmien lukumäärä silloin oli suurempi kuin nykyään. Tultiin vakuuttuneiksi siitä, että maitoa kannatti lähettää meijeriin, kun todettiin että yksi lehmä ei pystynyt tuottamaan tarpeeksi maitotuotteita koko perheelle, mikäli kaikki hoidettiin kotona, kun sen sijaan rahaa jäi yli, jos maito lähetettiin pois ja ostettiin voita.

Uudenaikaisista koneista ja maitotankeista huolimatta navettatyö ja maidonkäsittely on edelleen vaativaa, raskasta ja ajallisesti sitovaa työtä, vaikkakin hyvintoimiva sijaisuusjärjestelmä antaa helpotusta.

Lopuksi voidaan todeta, että yhdistelmä maito- ja lihakarja, peltomaat ja tahto ahkeraan työhön on ollut onnekasta Sottungalle. Peruselinkeinot ovat säilyneet. Negatiivista on, etteivät karjatalous ja maanviljely juurikaan luo uusia työpaikkoja.

Sottungalaiset ovat tunnettuja sopusoinnustaan ja halustaan ahkeraan työhön. Läpikulkumatkaaja E.D. Clark kirjoitti jo 1799, että ”he ovat ahvenanmaalaisista kaikkein komeimmat ja voimakkaimmat”. Ahkeruus saa ilmaisunsa työteliäisyytenä ja itsepäisyytenä sekä kykynä hyödyntää maksimaalisesti kaikesta.

Ei pidä myöskään aliarvioida voimakkaiden persoonallisuuksien ja oppimestareiden läsnäoloa, sekä muinoin että tänä päivänä. Kuten tunnettua on papistolla ollut suuri vaikutus väestön mielenlaatuun ja elämänasenteeseen, erityisesti menneinä aikoina. On hyvin todennäköistä, että kappalainen Johan Salmelin erittäin laajasti on vaikuttanut sottungalaisiin, luultavasti meidän päiviimme saakka. Hän toimi pappina Sottungassa kokonaiset 53 vuotta, vuosina 1792–1845.

Teksti: Björn Rönnlöf
Käännös: Birgitta Granvik